lauantai 04 helmikuu 2012

Pikamoikat

Nyt on meneillään ihanan rento aamu ennen töitä. En saanut enää unta Jessen herätyksen jälkeen ja oonkin valvonut puol kasista asti. Itse meen töihin vasta kahteentoista, niin tässä on aikaa herätä, syödä ja valmistautua rauhassa. On ihan kiva mennä töihin, kun on uusi paikka ja osittain uudet kujeet!

 Nyt on alkanut pikkasen tuntumaan jo tämä liikkumattomuus, tai no lähinnä salilla käymättömyys. Kaipaan niin paljon sitä kunnon rääkkiä, jonka crossfit tarjoaa.. Pitäisi vaan saada itseään niskasta kiinni, täällä vaan tuntuu olevan niin paljon salivaihtoehtoja… Ensi viikolla menen kyllä käymään yhdessä paikassa! Oli jo aikakin. Tammikuussa urheilu jäi tooodella vähiin, väsymyksen ja motivaatiopulan takia. Nyt sitä tuntuu olevan enemmän näin muuton myötä. Toivotaan että se säilyy taas hyvän ajan.

Kaupunkiin itseensä en oo juuri kerinnyt tutustua. Kerran kävellyt siellä metsästäen bussikortinostopaikkaa ja rautatieaseman kupeessa.. Bussilla on tullut jo liikuttua kuitenkin ihan suht hyvin keskustan läpi työmatkan takia. Mä oon pelännyt pitkään, että musta tulee se bussien perässä juoksija. Näin taitaa käydä pikku hiljaa. Eilen sain jo töiden jälkeen pinkoa pikkasen matkaan, että kerkiän suoraan meille menevään bussiin. Voi voii, voisi opetella ainakin kotoota ajoissa lähtemisen.

Ikeassakin kerettiin pyörähtämään heti sunnuntaina (eli lähes viikko sitten). Mukaan tarttui luonnollisesti kaikkea muutakin mitä piti, ei kuitenkaan ihan älyttömästä eikä mikään ollut turhaa. Ostettiin meille yöpöydät, eteisen kaappiin roikkuva kenkäteline, työpöydälle paperi/kynätelinesysteemi sekä ainakin vielä  kattilankansiteline, joka on ihan superhuippu keksintö, etenkin kun niille ei löytynyt omaa paikkaa laatikosta, eli toisin sanoen tila ei niille riittänyt. Nyt ne on siististi hyllyllä pystyssä. Tais mukaan tarttua jotakin muuta, mutten millään muista että mitä?

Nyt oon tapani mukaan kerennyt hankkia itselleni kiireen, joten pitemmittä puheitta ruoka naamariin ja juoksu kohti bussipysäkkiä. Hyvät viikonloput!


16 Responses to “Pikamoikat”

  1. Heidi G. kirjoitti:

    Itselläni ei ole kokemusta Tampereen saleista, mutta olen kuullut parilta kaverilta paljon hyvää Wolffista ja GoGo:sta. Wolffillahan se Fitfarminkin porukka treenaa ;)

  2. Amamba kirjoitti:

    Tampereella on crossfit-sali: http://www.crossfittampere.com/

  3. veera kirjoitti:

    Kivaa, että siellä alkaa sujua. Pöllökin on mukana. <3 Me ajateltiin tulla käymään aika pian!

  4. ria kirjoitti:

    oot niin nätti!! mitä duunii teet??

  5. Maarit kirjoitti:

    Tervetuloa Tampereelle! Itse käyn Gogolla ja olen ollut tosi tyytyväinen. Muista saleista ei juurikaan ole kokemusta. :)

  6. Jenni kirjoitti:

    Olet kyllä niin kaunis tapaus :)

  7. Minna kirjoitti:

    Gogota ja wolffia minäkin lähtisin suosittelemaan. Itse käyn gogolla, expressissä, se on halpa, 18e kk :)

  8. sateenvarjomies kirjoitti:

    Wolf. Yksinkertaisesti paras. Suosittelen!

  9. Janina kirjoitti:

    Kivalta näyttää :) missä kaupunginosassa asutte, ihan keskustassa vaiko muualla? Itse käyn Onkiniemen Elixiassa, on kallis (72e/kk) mutta jumpat tehokkaita, ohjaajat mukavia ja tilat on uudenkarheat sekä hienot. Vaihdoin just sinne Pirkkalasta pienemmältä salilta ja vaikka luulin etten tykkäisi niin isosta ja suositusta salista, niin pakko sanoa että oon positiivisesti yllättynyt :) liittyessä tuli vielä 2 personal trainer-kertaa jossa katsottiin uus saliohjelma, sain ainakin ite hirveesti motivaatioo ja reeni-into lisää kun menin sinne :)

    • Heidik kirjoitti:

      Muutama kilsa keskustasta :) Huomenna olis tarkotus mennä yhdellä salilla käymään. Saa nähdä miten käy, onko mulle sopiva!

  10. Leijona kirjoitti:

    Wolffin ja GoGo:n pitäisi olla hyviä. En ole Tampereelta.

  11. t- kirjoitti:

    Tampereen GoGo on maailman (tai ainakin Suomen) paras sali! :)

  12. -- kirjoitti:

    GoGo on hyvä :) Plussana se, että käytössä Tampereella on viisi eri salia samaan hintaan joten vaihtelua saa ja pystyy käymään aina siinä mikä lähimpänä on :) .. Tehokkaat LessMills-jumpat ja lisäplussaa fiksusta sopimuksesta jonka saa tehtyä myös kuukauden irtisanomisajalla.
    Elixialla olen joskus ollut töissäkin mutta GoGo oli helppo valinta ;)

Kommentoi